Hiekkaa ja huonosti käyttäytyviä nukkeja

Eilen oli biitsipäivä. Kun olin muutaman päivän Pariisin humussa, kaipasin päästä raikkaisiin tuuliin ja väljempiin maisemiin. Sellainen päivä järjestyi Belgian rannikolla. Ja illalla kävin vielä katsomassa nukketeatteria Brysselissä.

Tämä kuukauden reissuni näyttää tarjoavan kaikkea, mitä matkalta keksii toivoa: kaupunkiretkeilyä, nähtävyyksiä, museoita, ruokaa ja olutta, paikalliselämään tutustumista ja nyt vielä biitsielämääkin. Vaikka eletään syyskuun loppua, rantakausi ei täällä ole vielä ohi - toki riippuu omasta karaistumisasteesta, pukeeko rantsuun päälle bikinit vai syystakin.

Hyppäsin aamulla junaan ja köröttelin Bruggen ohi noin 20 kilometriä Oostendeen - kymmeniä kilometrejä rantaa vain vajaan puolentoista tunnin junamatkan päässä Brysselistä. (Kaikki välimatkat ovat täällä tosi lyhyitä, koska Belgia on vain entisen Uudenmaan läänin kokoinen.)

Tämä näky odotti Oostenden rautatieaseman edessä.

66 kilometriä pitkällä rannikolla kulkee myös erityinen kulkuväline, rantaratikka eli Kusttram. Sillä voi huristaa hienoissa maisemissa pilkkahintaan, ja se on hauska väline myös turistireissailuun rannikkoa pitkin. Esimerkiksi viiden euron päivälipulla voi ajaa mielin määrin yhden päivän ajan. Sellaisen ostin minäkin ja lähdin suoraan Oostendesta viereiseen De Haanin kylään, jonka hauskat pikkutalot kiinnittävät ratikkamatkalaisten huomion. Suunnistin paikallisen vinkistä kohti rantaa, jolla moni paistatteli päivää tuulensuojassa. Oli jo lounasaika, joten ostin itselleni täytetyn patongin evääksi ja kiipesin dyynien väliin syömään ja katselemaan merta.

Rantaratikka De Haanissa. Alla kylän hauskoja taloja.

Lounaspaikkani dyyneillä.

De Haanissa kuljeskelun jälkeen palasin ratikalla takaisin Oostendeen päin ja tällä kertaa pysyin kyydissä vielä vähän matkaa toiseen suuntaan. Ratikka teki huiman näköisen taipaleen: monta kilometriä aivan kiinni valkohiekkaisessa rannassa. Välissä oli vain rantabulevardi, jolla kulki viikonlopun viettäjiä pyörillä, polkuautoilla tai jalkapatikalla.

Kummassakin pysähdyspaikassa kuljin rannalla ja nautin ihanasta auringonpaisteesta. Työnsin sormet silkinsileään valkoiseen hiekkaan ja keräsin lapsille simpukoita tuliaisiksi. Tämä oli juuri sellainen paikka, jossa erityisesti toivoin, että perhe olisi ollut matkassa mukana.

Oostendessakin ehdin vielä kuljeskella muutaman tunnin. Näiden Belgian rannikon kaupunkien ja kylien konsepti on samanlainen, sillä niiden olemassaolo perustuu rantalomailuun. Valitettavasti rannat on täällä rakennettu täyteen tornitaloja, jotka eivät maisemaa kaunista. Rannat sen sijaan ovat todella upeita. Niitä nähdäkseen pitää vain päästä talojen ohi, tai rakentamattomilla paikoilla dyynien yli. Nämäkin rannat ovat toisessa maailmansodassa miinoitettuja, eikä dyynien ylitse voi kulkea mistä tahansa, koska kaikkia alueita ei ole raivattu. Rannikolla täytyy kulkea vain tehtyjä polkuja pitkin ja uskoa piikkilanka-aitoja, jotka muutoin rajaavat dyynejä.

Paluumatkalla Brysseliin, raitisilmamyrkytyksen saaneena, torkahtelin jo junan tasaisessa kulussa, mutta päivä ei suinkaan ollut pulkassa. Emäntäni Jaana oli tarjoutunut viemään minut katsomaan hyvin erikoista nukketeatteriesitystä. Théâtre Royal de Toone on paikka, jossa esitetään klassikkonäytelmiä vanhalla Brysselin slangilla, sekakielellä, joka yhdistää ranskaa ja flaamia. Teatteri kulkee sukupolvelta toiselle, isältä pojalle. Nyt on teatterinpitäjänä menossa jo seitsemäs Toone. Edellisen sukupolven vanha Toonekin nähtiin näytelmän lopuksi, kun hän tuli koputtelemaan lavaa kävelykepillään ja pyysi teatterintekijöitä näyttäytymään.

Näimme Shakespeare-klassikon Romeo ja Julia, joka ei juuri alkuteosta kumarrellut. Se oli hykerryttävää ja ronskia kohellusta, josta minun kielitaidollani ymmärsi noin pari vitsiä (toinen liittyi Frendit-sarjaan ja toinen kännyköihin). Väliajalla sai nauttia oluen nukkemuseossa. Ullakkoteatterin alakerrassa on myös baari, jossa on oikean vanhanajan oluttuvan tunnelmaa. Saimme myös karvaista seuraa oluelle, sillä taisimme istua kapakkakissan vakiopöydässä. Se nukkui pöydällä eikä välittänyt hälinästä tuon taivaallista. Välillä se pyyhki hännällään oluesta kostunutta pöytää.

Teatterin miljöökin oli ainutlaatuinen. Yleisö istui pitkillä puupenkeillä, ja katonraja oli täynnä nukkeja.

Huomatkaa nukkemuseon/väliaikabaarin hieno oluthana ja perhekuvat seinällä.

Olen alkanut jo laskea päiviä kotiinpaluuseen, joka koittaa perjaina. Vielä on kuitenkin muutama seikkailu edessä!