 |
| Anwerpenin Grote Markt. |
Kun astuin ulos Antwerpenin rautatieasemalta ja aloin kävellä kohti keskustaa, tunsin jollain lailla tulleeni Helsinkiin. Loiko mielleyhtymän kenties ostoskatu, joka muistuttaa Mannerheimintietä ilman autoja, yhtä majesteettinen rautatieasema vaiko kenties tieto siitä, että Antwerpen ja Helsinki ovat hyvin samankokoisia, yhtä kaikki tunsin oloni hyvin kotoisaksi.
Antwerpenissa on miellyttävän kompakti keskusta, jossa on kuitenkin pienen suurkaupungin kaikki palvelut, mukavat ravintolat, erikoisputiikit, kapeat pikkukujat ja graffitiseinät - kaikki sulassa sovussa.
Hotellini oli historiallisen keskustan sydämessä aivan Grote Markt -aukion takana, ja kerrankin olin avainpaikalla, lähellä kaikkea. Kävelin Antwerpenissakin paljon, mutta koska välimatkat ovat inhimilliset, suuremmilta jalankivistyksiltä selvittiin.
Ensimmäisen päivän vietin siis lähinnä kulmilla kuljeskellen. Kuljin Schelde-joen vartta, ja vaikka se onkin lähinnä rahtisatamamiljöötä, silläkin on oma viehätyksensä. Sen rannalla kelpasi syödä kioskista ostamani fritit.
Päivän hartausannoksen tarjosi Antwerpenin Onze-Lieve-Vrouwekathedraal eli paikallinen Notre Dame, joka hyvin korvasi sen, etten jaksanut jonottaa Pariisin vastaavaan pytinkiin. Kirkko on ulkoa varsin mahtipontinen, sen torni on kaupungin korkein rakennus, jota korkeampaa ei saa rakentaakaan, mutta sisällä näky on suorastaan henkeäsalpaava. Iso, valoisa kirkkosali, upea kokoelma Rubensin valtavia barokkimaalauksia, mielettömän hienoja puuveistoksia, lasimaalauksia jne.
Kokemuksen kruunasi hienovaraisesti taustalla soiva moniääninen kirkkolaulu. Kaiken runsauden keskelläkin tunnelma oli harras, vaikka en voinutkaan olla ihmettelemättä yhä uudestaan, mikä tehovoima kristinuskon leviämisellä on ollut ja miten paljon rikkauksia on käytetty sen esittämiseen.
Illaksi olin hankkinut itselleni vihdoin belgialaista ruokaseuraa, kun VRT:llä ollessani tutustuin hieman paremmin yhteen kollegaan, joka asuu Antwerpenissä. Sain kutsun käymään hänen kotonaan, missä tapasin myös hänen puolisonsa, joimme lasit skumppaa ja napostelimme alkupaloja. Koska sain toivoa, missä söimme, valitsin afrikkalaista ruokaa, jota ei kai edelleenkään oikein saa mistään Suomesta (voitte kernaasti oikoa, jos olen väärässä). Pöyristyttävää kyllä, nämä mokomat belgialaiset eivät olleet nauttineet koskaan tarjolla olevasta afrikkalaisesta ravintolavalikoimastaan. Ravintola oli siis yhtä suuri arvoitus heille kuin minullekin.
Mata Mata & Pili Pili osoittautui hyväksi valinnaksi, ja sain maukasta senegalilaista lammaspataa riisin kera. Sitten minulle tarjottiin vielä koktailit, jonka jälleen vetäydyin hieman vastahakoisesti hotellihuoneeseeni, koska aamulla oli aikainen herätys ja lähtö tapaamiseeni yliopistolla. Soin itselleni kuitenkin vielä lämpimän kylvyn, koska huoneessani oli kylpyamme.
Toinen Antwerpen-päiväni oli yhtä antoisa. Tapasin yliopistolla professori Aline Remaelin, joka on tutkinut monelta kantilta tekstityksiä, käännöstä ja tulkkausta. Hän on muuten myös opettanut monia VRT-kollegoitani. Häneltä sain mukavasti täydentäviä tietoja flaamien tekstitystilanteesta sekä siitä, mitä asioita kenties voisimme alkaa Ylellä selvittää, jotta suorien lähetysten tekstittäminen tulevaisuudessa onnistuisi.
Seuraavaksi kuljin ihailemaan Antwerpenia näköalapaikalta, MAS-museon katolta. Katsokaa itse, miltä siellä näytti.
Ajattelin kävellä museolta pois hieman eri kautta, ja käännyin aivan tavalliselta näyttävästä kadunkulmasta. Hetken päästä huomasin vähäpukeisia naisia ikkunoissa ja tajusin, että olin ainoa nainen niiden ulkopuolella: kadulla käveli vain miehiä. Pokkana päätin, että takaisin en käänny, ja kävelin alueen läpi aivan kuin olisin siellä ihan tarkoituksella, vaikka sitten turistimielessä. Kuvia en kyllä millään kehdannut pysähtyä ottamaan.
Kulttuurishokkiani kauppatavaran ikkunassa esittelystä tasoitti hieman se, että tiesin prostituution julkisesta olemassaolosta etukäteen. Juuri edellisenä iltana minulle oli kerrottu, että Antwerpenissa on punaisten lyhtyjen alue, nimenomaan nämä kaksi katua, joiden ohi kuljin. Alueella on jopa omat vartijat, joille asiakkaat voivat tehdä valituksen, jos vaikkapa tulevat huijatuksia palveluita ostaessaan.
Minua ei ollut huvittanut kiertää valtavaa MAS-museota, ja ajattelin nauttia päivän museoannokseni Antwerpenin muotimuseossa. Into lopahti kuitenkin heti lippuluukulle, jossa ensinnäkin sain hyvin ynseän vastaanoton, ja kun tiedustelin mahdollisuutta pressialennukseen, minulta olisi vaadittu yhteydenottoa virallista kautta. Pah, ajattelin, pitäkää tunkkinne ja kostyyminne.
 |
| Seinämaalauksia eräällä pikkukujalla. |
Ainut ryppy Antwerpenin-rakkauteeni olikin paikoin tyly asiakaspalvelu. Myös hotellissani minua kummeksutti, kun kumpikaan vuorossa olleista vastaanottovirkailijoista ei vastannut tervehdykseeni. Vuokraemäntäni arveli, että he kohtelivat minua ynseästi, koska luulivat minua ranskankieliseksi, ja flaamien puolella kun ollaan, ranskikset ovat nou-nou. Tervehdin heitä kuitenkin aina korrektisti englanniksi, joten ilmiö jäänee mysteeriksi, kuten tietysti moni muukin asia belgialaisesta mentaliteetista.
Koska muotimuseo jäi näkemättä, keksin siirtyä tyylien teorioista käytäntöön ja käydä leikkauttamassa hiukseni. Sepä olikin melko eksoottinen kokemus! Menin sisään hauskalta näyttävään parturi-kampaamoon, jonka sisustus oli vintagea. Heti alussa tein emämunauksen, koska suomalaiseen, hyvinkin nuoreen ja naisiseen kampaajakuntaan tottuneena puhuttelin ensimmäiseksi nuorta tyttöä, joka osui suoraan silmiini. En huomannut ollenkaan nurkassa istuvaa, mustapaitaista herrasmiestä, joka hänkin oli vintagea ja kaikesta päätellen parturimestari itse, kun taas tyttö vain pahainen hiustenpesijä.
Leikkaus onnistui oivallisesti, ei mitenkään tajunnanräjäyttävästi, mutta erityisesti niskalinjasta tuli virkistävä. Kauniiksi lopuksi parturimestari kysyi, haluaisinko tukkaani pikkuisen vahaa. Kyllä halusin, pikkuisen, mutta sain sitä litran, ja kuljin loppupäivän melkoisena liimalettinä. Olikohan tämä kenties kosto etikettivirheestäni?
Illansuussa juna toi minut taas takaisin Brysseliin. Junassa on minulle jotenkin se oikea matkustamisen tunnelma, ja olen todella nautiskellut junamatkailusta Belgiassa. Matkat ovat edullisia, yleensä sujuvia ja välimatkat lyhyitä. Antwerpeniin hujauttaa vajaassa kolmessa vartissa. Tosin henkisesti pitää aina varautua siihen, että asemalla joutuu viime tingassa vaihtamaan laituria ja aikataulut voivat olla sekaisin. Minun kohdalleni osui kuitenkin vain yksi kumpaakin tapahtumaa - ja lisäksi oma mokani Pariisiin lähtiessä, kun unohdin lähtiessä meikkipussini ja myöhästyin junasta. Unohtunut meikkipussi maksoi uutena lippuna 106 euroa.
 |
| Antwerpenin rautatieasema ulkoa... |
 |
| ...ja sisältä. |
Viimeisen Brysselin-illan olen käyttänyt matkalaukkua pakaten ja viimeisiä belgialaisia oluita siemaillen. Huomenna lähtee lento kohti koti-Suomea.
